Järvenpään Nuorisoseuran kesäleireille on osallistunut nuoria ja lapsia myös lähikunnista. Yhteiset kuljetukset leirikeskukseen yhdistävät leiriläisiä jo matkan aikana. Leirikeskukseen kuljetaan autopaikalta vielä n. 10 minuutin venematka. Veneily tuleekin tutuksi leiriläisille hyvin leirin aikana – halukkaat voivat päästä myös kokemaan moottoriveneen ohjausta aikuisen valvonnassa.  

Kokeneet ohjaajamme ovatkin olleet mukana seuramme toiminnassa jo kymmeniä vuosia. Nuoremmat ohjaajaksi halukkaat voivat päästä leirille isosiksi, jossa he pääsevät harjoittelemaan oman ryhmän ohjausta ja kannustamista, vaikkapa leiriolympialaisten muodossa! 

Leiriolympialaiset sisältävät leikkimielisiä lajeja liikunnallisista tehtävistä aina oman joukkueen lipun suunnitteluun. Ketjunheittoa, frisbeekisaa, tikanheittoa ja monia muita hauskoja lajeja! Joskus joukkueet ovat saaneet suunnitella omat toteemipaalut, joskus joukkueet ovat päässeet suunnittelemaan oman näytelmänsä ja esittämään sen iltanuotiolla.  

Leirin aikana voidaan tehdä myös päiväretki läheiselle hiekkarannalle, Biitsille. Biitsillä uidaan, kalastetaan, otetaan aurinkoa tai paistetaan tikkupullaa! Myös leiriolympialaisten lajeja voidaan järjestää Biitsillä.  

Leirin perinteiksi muodostuneet ystävännauhojen tekeminen ja leirikaste kruunaavat leiriviikon. Leiriltä kotiin viemiseksi upeiden muistojen lisäksi voit siis saada uusia ystäviä, heidän antamiaan ystävännauhoja sekä varmasti mieleenpainuvan leirikasteen! Viimeisen illan yhteinen illanvietto, kenties leiridiscon ja makoisan iltapalan kanssa päättää leirin iloiseen tunnelmaan.  

Esimerkki päiväohjelma: 
 

8.30 Aamupala 

9.30 Leiriolympialaiset laji 1 

11.00 Lounas 

12.00 vapaata oleskelua (askartelua, ystävännauhoja, veistelyä, kalastusta) 

14.00 Leiriolympialaiset laji 2 

16.00 Päivällinen 

17.00 Saunomista ja uintia 

19.00 Iltapala 

20.00 Iltanuotio 

22.00 Hiljaisuus